perjantaina, tammikuuta 14, 2011

Ruotiksen eka demo oli paras!

Vaikka Rokkizinen aktiivinen arvostelutoiminta onkin viime vuoden puolella loppunut, tipahtelee meidän vanhoihin postiosoitteisiin aina silloin tällöin edelleen levyjä arvosteluun. Levy-yhtiöt ei luonnollisesti päivittele promorekisterejään ihan hirveän usein. Olen yrittänyt kuunnella näitä edelleen edes läpi, jotten lafkojen postimaksut mene aivan hukkaan.

Tällä viikolla kuoresta paljastui oululaisen Ruotomielen ensi kuussa julkaistava neloslätty ”Neonvarjot”. Heti alkuun on sanottava, että kyseessä on erittäin hieno albumi, jos perinnetietoinen rock’n’roll maistuu myös tällä kotimaisella laulukielellä. Mutta-lause karkoittanee osan ihmisistä, mutta suosittelen antamaan mahdollisuuden: lyyrinen anti on varsin rikasta, vaikka toki välillä tulee kielikuvista vähän yö-yhtye fiilis. Hienojen sanoitusten ohella bändi onnistuu rippaamaan saman albumin sisällä tyylitietoisesti Brucea, Neil Youngia ja ZZ-Toppia. Edellä mainittujen orkestereiden yhdistelmä ei voi olla paska. Jos siis tuo tarinankerronta ja perinteinen rock’n’roll maistuu.

Kirjoituksen pointti ei suinkaan ole pelkästään suitsuttaa Ruotomieltä. Oma ensikosketukseni Ruotikseen on jossain vuoden 2000 paikkeilla. Bändi oli juuri tehnyt ekan julkaisunsa. CD-single löytyy edelleen hyllystä ja varsinkin sen kakkosraita Rietas Tihkuva Laulu on edelleen soitossa silloin tällöin. Vuosien varrella bändin seuraaminen unohtui aikalailla täysin. Ekan pitkäsoiton sinkkuja muistan vielä hämärästi kuulleeni. Tuolla kokopitkällä orkesterin suunta oli ekaan demoon verrattuna hieman taiteellisempi ja moista muutosta en toki silloin suostunut hyväksymään.

Ah, ekan demon suitsutus: siinä vasta universaali ilmiö. Mihin se perustuu? Kenties yksilön haluun korostaa omaa nerouttaan, koska osasi hankkia bändiltä ”sen ensimmäisen julkaisun”? Joillekin on myös todistettavasti erittäin vaikeaa hyväksyä, kun ”heidän löytämänsä” orkesteri saa laajempaa suosiota. Kyseessä ei enää ole vaihtoehtoinen orkesteri ja eihän mikään suosittu musiikki voi olla laadultaan hyvää, eihän? Vai onko toden totta voinut käydä niin, että bändi on kehittyessään unohtanut laulujen kirjoittamisen tärkeyden ja keskittynyt kaikkeen epäolennaiseen? Voi olla. Ihmisen kehittyessä tämä haluaa esitellä uusia taitojaan myös muille. Varmaan siksi moni bändi tekee urallaan sen ”progelevyn”, kunnes taas seuraavalla tajuaa, että kaikkein tärkein asia musiikissa on ne sävellykset. Kaikki muu on lopulta aika turhaa.

En tiedä miten yllä kirjoitettu liittyy Ruotikseen, koska en ole seurannut orkesterin uraa sittemmin. Olen kuitenkin sen verran kasvanut tässä vuosien varrella, että uskallan sanoa uuden levyn olen aivan erinomainen tekele. Huomattavasti parempi kuin tuo jo mainittu eka julkaisu. Otsikko oli siis provosointia.

Sinänsä on erikoista, etten ole vuosien 2004-2010 aikana saanut Ruotiksen aiempia lättyjä omalle pöydälleni edes vahingossa. Rokkizinen pyörityksessä yksi hienoimmista asioista oli kuitenkin tuo bändien uran kehityksen seuraaminen. Muistan nähneeni useammalta bändiltä sen ekan demon ja myöhemmin levy-yhtiön kanssa julkaistun ekan levyn. Kova duuni ja bändin innokas promoaminen tehosi joskus – joskus se kääntyi itseään vastaan. Pari kertaa meillä kävi ihan ovella asti bändi tuomassa demonsa. Siis kotiovella. Eihän meillä mitään toimistoa ole koskaan ollut. Valitettavasti tämä (yli-) innokkuus sisälsi usein sivuoireena vähän turhan naiivin ajatusmaailman ja heikkolaatuisen demon. Olihan siellä myös niitä tapauksia, jotka lähettivät vuosittain uuden demon ilman varsinaista kehitystä. Joillekin musiikki jää harrastukseksi ja mikäs siinä – saapahan purkaa omia tuntemuksiin johonkin muuhun kun kaverin nenään.

Ai onko allekirjoittaneella ikävä kirjoitushommiin? On. Aikaa ei vaan tällä hetkellä ole. Päiväduuni, 2 bändiä (Versus, Inkkarit), äänittäjän hommia, musabisnes-kurssin vetoa entisellä koululla ja pallon perässä juoksua parissa joukkueessa eivät jättäneet syksylle hirveän montaa vapaata viikkotuntia.

Pekka on Lissabonissa. Kirjoittelee sieltä tuonne omaan blogiinsa, jota kannattaa seurata, jos zinessäkin käsitellyt genret kiinnostavat.¨

Minä pyrin tiivistämään tahtia näillä sivuilla. Käsiteltäviä teemoja olisi läjäpäittäin. Hyvät viikonloput.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti