torstaina, lokakuuta 21, 2010

Zinen "konkurssipesän" purkua

Zinen kuolinjulistus on synnyttänyt jonkin verran keskustelua, hämmennystä ja kysymyksiä. Myös julistamaani verkkolehtien kuolemaa on kritisoitu esimerkiksi tässä blogissa varsin asialliseen tapaan.

Oma näkemykseni verkkolehtien heikentyneestä tarpeesta ja asemasta kumpuaa tilastoihin ja lukijakäytöksen muutokseen, jota oli varsin helppo seurata Rokkizine-lehteä tehdessä. Verkkolehtien kultavuodet olivat mielestä joskus 2005-2007, jolloin päivittäisiä kävijöitä riitti ja kilpailu ei vielä ollut nykyisellä tasolla. Kilpailulla en viittaa pelkästään muihin nettilehtiin, vaan koko verkon tietovirtaan, joka on kehittynyt viimeisen kahden vuoden aikana huimasti.

Enkä missään nimessä sano, etteikö "perushaastatteluille" ole jossain kohtaa tilausta. Kuten jo omassa tekstissäni mainitsin, Rokkizinen parhaat onnistumiset on olleet nimenomaan haastatteluja, kun ne on tehty sellasista artisteista, ketkä eivät muuten pääse esiin tietovirrassa. Näitä aiomme tehdä tänne sivuille myös jatkossa. Ei tämä ”blogi-formaatti” poissulje mitään.

Rokkizinen touhu vaan meni kokoajan entistä enemmän siihen, että kun ison (indie tai major) lafkan maailmaa kiertävä bändi saapui Suomeen, me oltiin siellä haastattelemassa. Samassa haastisjonossa oli Sue, Rumba, Lammaszine ja jokumuuzine. Haastikset sisälsi about samat kysymykset ja vastaukset. Tai vastaavasti joltain meidän kanssa paljon tekemisissä olleelta lafkalta tuli uusi julkaisu ja me tehtiin siitä haastis - samaan aikaan samasta bändistä oli 10 muussakin forumissa jotain juttua. Näiden juttujen lukijamäärät tippuivat kuukausittain. Myös internetissä kysynnän ja tarjonnan laki toimii ihan normaalisti. Jos yhdestä bändistä on 1 haastattelu - sille on kysyntää. Jos artistista on 10 haastattelua, 2 skabaa ja 16 levyarviota – lukijat pirstailoituvat ja hakevat mieluummin tiedon tiivistetysti vaikkapa artistin omasta Facebook-feedistä.

Verkkolehti formaattina ei ole tuhoon tuomittu, mutta sitä on pakko kehittää johonkin suuntaan. Tekijöille on löydyttävä joku vastine niistä viikottain uhrattavista useista tunneista, jota lehden pyörittäminen vaatii. Viime vuosina työtaakka on lisääntynyt ja vastikkeet vähentyneet. Kehitys on ongelmallinen.

Uutisia piti lisätä kokoajan, jotta sivusto vaikutta eläväiseltä. Levyjä tuli meidän toimistolla arvioitavaksi sata viikossa ja sähköposti oli kokoajan tukossa pyynnöistä tehdä tämä tai tuo juttu. Jos sen urakan joku pystyy puhtaalla omatunnolla ja yöuniaan menettämättä tekemään, niin mikäs siinä. Itselleni ainakin tuotti vaikeuksia jättää johonkin sähköpostiin vastaamatta. Varsinkin kun sen oli suoraan kohdistettu minulle ja pyydetti minun nimelläni kommenttia vaikkapa 2 kuukautta sitten meille saapuneesta levystä. Kahden kuukauden jälkeen tuo levy oli peittynyt levyvuoren uumeniin, enkä enää muistanut mistä oli kyse.

Enkä myöskään halua enää kertaakaan heittää levyjä roskiin. Nimenomaan levyjä – läjäkaupalla. Artisti on ensin käyttänyt viimeiset rahansa levyjen painamiseen ja pistänyt yhden kappaleen hyväntahtoisesti meille postiin. Levytulvan takia meillä ei usein riittänyt resurssit minkäännäköiseen kiitokseen tästä. Kylmää. Musiikki alkaa tuntua työtaakalta. Sitä ei varmasti kukaan halua?

Haettiin myös useaan otteeseen uusia kirjoittajia Zineen, jotta oltaisiin saatu työtaakkaa jaettua useammalle henkilölle. Muutama tyyppi kävi tekemässä pari juttua, mutta totesivat, että haluavat käyttää aikansa johonkin muuten kuin tietokoneella tekstejä naputellen. He eivät saaneet panoksestaan riittävää vastinetta. Vielä 2005 vuonna vastineeksi riitti hyvin sen arvostellun levyn saaminen omaan hyllyyn. Nykyään niitä ei enää edes haluta hyllyyn, vaan musiikkia kuunnellaan mieluummin digitaalisena - ilmaiseksi.

Veikkaanpa, että samanlaisten ongelmien kanssa painivat mainiota punkbands.com nettisivua jo 11 vuotta ylläpitäneet tahot, kun laittoivat domainin ja verkkosivut myyntiin alkuvuodesta.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja ajattelemaan kannustava kirjoitus, aivan kuten "kuolemapostauskin"!

    ”Kuten jo omassa tekstissäni mainitsin, Rokkizinen parhaat onnistumiset on olleet nimenomaan haastatteluja, kun ne on tehty sellasista artisteista, ketkä eivät muuten pääse esiin tietovirrassa. Näitä aiomme tehdä tänne sivuille myös jatkossa.”

    Nimenomaan tähän on hyvä tähdätä. Itseäni ei edes henkilökohtaisesti nappaa haastatella sellaisia bändejä, joilta on kaikki mahdollinen jo kysytty, ellei haastattelun linja sitten poikkea tavanomaisesta radikaalisti.

    ”Jos artistista on 10 haastattelua, 2 skabaa ja 16 levyarviota – lukijat pirstailoituvat ja hakevat mieluummin tiedon tiivistetysti vaikkapa artistin omasta Facebook-feedistä.”

    Lammas Zinen statistiikasta en tiedä, mutta Pandaluolaan on ainakin tullut jengiä hyvin juurikin Facebook-linkitysten kautta. Onhan se kätevää ”tykätä” bändistä, ja saada suoraan etusivulleen linkki varsinaiseen juttuun, jonka käy sitten lukemassa.

    ”Verkkolehti formaattina ei ole tuhoon tuomittu, mutta sitä on pakko kehittää johonkin suuntaan.”

    Tälle(kin) erittäin vahva komppi. Nyt taitaa kehityksen suunta olla sellainen, että toimintoja siirretään enemmän sosiaalisiin medioihin ja henkilökohtaisiin blogeihin.
    "Haettiin myös useaan otteeseen uusia kirjoittajia Zineen, jotta oltaisiin saatu työtaakkaa jaettua useammalle henkilölle. Muutama tyyppi kävi tekemässä pari juttua, mutta totesivat, että haluavat käyttää aikansa johonkin muuten kuin tietokoneella tekstejä naputellen."

    Kyllähän Lammaksellekin on haku nytkin päällä, ja taannoin myös Miasma ilmoitti tarvitsevansa uutta verta. Yllättävän vaikeaa on kuitenkin saada porukkaa mukaan ja kirjoittamaan. Onko jengi vain laiskaa vai mitä? Passivoiko asioiden helpottuminen?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pirpanakkelille taas mielenkiintoisesta vastineesta. Tästä heräsi allekirjoittaneelle peräti kolmeen uuteen postaukseen ajatuksia, joten vastailen vähän laajempien kirjoitusten kera.

    VastaaPoista
  3. Kaikkea hyvää jatkoa Rokkizinen väelle. Teitte hyvää duunia ja respect siitä. Toivon että jatkatte näitä hommia tai olette muuten mukana musahommissa. Moikataan kun tavataan!! :)

    T:Hakim/ For the Imperium

    VastaaPoista